Tapio Osala

Varsinainen kotisivuni on osoitteessa http://TapioOsala.com Siellä on nojapyörä (Härmäpyörä) ja Katariina Järvisen musiikkiasiaa...

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Vaasan kaupunginhallituksen arvostelua

Arvostelin valtuuston kokouksessa (22.2.2010) kaupunginhallituksen ensimmäistä vuotta.

Uusi kaupunginhallitus jätti vuonna 2009 toimeenpanematta edellisen valtuuston päätökset vanhusten kotihoitoon antamista ja rahoittamista kymmenistä viroista.

Todellinen syy tuohon sabotointiin on jäänyt minulle epäselväksi. Tekosyynä käytettiin yleismaailmallista taloustaantumaa vaikka mitään merkkejä siitä ei ollut Vaasassa viime vuonna näkyvissä.

Totuushan oli se, että vaikka kaupunginhallitus ylitti menobudjettia useilla miljoonilla vuoden aikana kattamattomilla lisämäärärahoilla, teimme noin 9 M€ paremman tuloksen kuin oli budjetoitu. Teimme ”lamavuonna” n 5M€:n ylijäämän eli voiton kaikesta tuhlailusta huolimatta.

Talousennusteet menivät niin pieleen kuin vain voivat mennä. Onneksi kuitenkin oikeaan suuntaan. Näin ne ovat aina menneet. Ja tästä mesosin jo keväällä. Väitin jo silloin, että turhaa säästävät kotihoidossa, jossa kysyntää on kovasti enemmän kuin pystytään tarjoamaan.

Todellisiin pitkäaikaisiin säästöihin tähtääviä kotihoitopainotteiseen vanhushoitoon annettuja virkoja ei siis suostuttu panemaan täytäntöön. Käsittämätöntä.

Demarit, RKP ja kokoomus löivät hynttyyt yhteen ja vasurit peesasivat  peruspalveluiden säästöissä.  Vaikka rahaa olisi vaikka suokuokalla ammentaa.
Meillä on nyt sukanvarressa yli 20M€.

Muut kaupungit ajelevat lama-aikana miinusbudjeteilla, kuten suhdannepolitiikkaan kuuluukin.

No, nyt meillä olisi todella varaa satsata vireillä olevaan kaupungin historian suurimpaan rakennemuutokseen:
Siirtää painopiste pois laitospainotteisesta vanhushoidosta kotihoitopainotteiseen.

Ongelmana tuntuu olevan se, että jotkut kh:ssa luulevat homman hoituvan siten, että ensiksi ajetaan laitospaikat alas ja sitten vapautuvia resursseja siirretään kotihoitoon. Ja muut uskovat.

Noin se ei mene koska laitospaikoilla makaa ihan oikeita ihmisiä. Kotihoitoon (ja ennaltaehkäisyyn) on panostettava, jotta heitä tulisi laitoksiin entistä vähemmän ja hitaammin. Se myös säästää rahaa. Ja lisää elämänlaatua. Eihän laitoksen sänky voi olla kenenkään koti.

Koska vanhusväestön absoluuttinen määrä kuitenkin nopeasti kasvaa, on uskaliasta mennä laitospaikkoja nyt leikkaamaan.  Meillä makaa Keskussairaalassa kotiutusta odottavia potilaita sakkopaikoilla n. 3M€:n edestä vuodessa. Se vasta on tyhmää kun samalla on sairaalaan pitkiä jonoja.

SoTeLassa odottaa pätevä ikääntymispolittinen ohjelma kh:sta palautettuna (käsittämättömin syin, salaisen muistion siivittämänä) uuteen käsittelyyn tulemista.

Olisiko aika uskoa asiantuntijoihin kh:ssakin, eikä yrittää esittää kaikkien alojen korkeimman tietämyksen kehtoa?
-----

P.S.
Kaupunginhallituksen lisäsynti vanhushuollon rakennemuutoksen vastustamisessa.

Viime vuonna SoTeLa kilpailutti täysin asiallisesti vanhushuollon koulutusprojektin JOLLA TÄHDÄTTIIN KUNTOUTTAVAAN OTTEESEEN VANHUSHUOLLOSSA.  Siis sellaiseen, että jatkossa pyritään pitämään mahdollisimman pitkään yhä suurempi osa vanhuksista KOTONA. Se vaatii henkilöstön koulutusta. Uudet tavat eivät tule itsestään.

Kilpailun voitti tässä asiassa erityisosaamisensa näyttämään pystynyt laitos.

Tätä vastusti kaupunginhallitus täysin kestämättömin perusteluin!

Se käytti hallinnollista otto-oikeuttaan ja torpedoi koko koulutusprojektin! Vaasa joutui vielä maksamaan SAKKOJA koska kh hylkäsi täysin laillisesti kilpailutetun voittajan valinnan!

Nyt ei siis tähän todella tärkeään asiaan saadakaan muutoskoulutusta. Aivan sairasta.

Mikä sitten ohjasi kh:n puuttumista asiaan? Nurkkapatriotismi. Joo, se, että voittaja sattui olemaan naapurikaupungista. Ja miksi voittaja tuli naapurikaupungista eikä Vaasasta. Siksi että Vaasasta ei tullut tarjouskilpailun mukaista tarjousta. Erikoisosaamista sattui nyt löytymään Seinäjoelta.

Kh:n ajatuksenjuoksu menee siis näin. Itse koulutuksen sisällöllä ei ole merkitystä kunhan VAAN OIKEA TAHO SAA HOMMAN!

Käytin valtuustossa ilmausta, että kh:llä on kohonnut keltaista nestettä päähän. Enkä turhaan.

0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home